Taloyhtiön tulee huolehtia, että yhtiön rakennusten energiatodistukset ovat aina saatavilla ja voimassa. Mitä useampi taloyhtiö isännnöitsijällä on, sitä enemmän energiatodistuksissa on hallinnoitavaa. Tätä työtä voi helpottaa EasyE:n verkkopalvelun avulla.
Monissa taloyhtiöissä energiatodistus on teetetty vuonna 2013, kun energiatodistuslaki astui voimaan. Koska energiatodistus on voimassa 10 vuotta, on nyt aika tarkistaa tilanne oman taloyhtiön kohdalla. Mikäli voimassaoloaika on menossa umpeen, kannattaa asia hoitaa kuntoon ajoissa. Laatijoilla on tällä hetkellä normaalia enemmän töitä, ja toimitusaika saattaa olla yllättävän pitkä.
Jos rakennuksen energiatodistus on laadittu myöhemmin kuin 2013, ei voimassa olevaa energiatodistusta tarvitse uusia. Poikkeuksena on, jos rakennukseen on tehty korjauksia, jotka vaikuttavat sen energiatehokkuuteen. Tällaisia voivat olla esimerkiksi ikkuna-, julkisivu- tai energiaremontit. Näiden jälkeen on tilattava uusi energiatodistus, jotta se on ajan tasalla.
Energiatodistus hankitaan rakennukselle, ei esimerkiksi kerrostalon jokaiselle asunnolle erikseen. Mikäli taloyhtiöön kuuluu useita eri rakennuksia, energiatodistus hankitaan niistä jokaiselle. Laki edellyttää voimassa olevaa energiatodistusta asuntoa myytäessä tai vuokrattaessa. Tämä on nimenomaan taloyhtiön velvollisuus, ei yksittäisen asunnon omistajan.
Osakkaiden myydessä asuntoaan, on energiatodistus oltava saatavilla jo siinä vaiheessa kun asuntoa laitetaan myyntiin, koska myynti- ilmoituksessa tulee mainita kyseisen rakennuksen energiatehokkuusluokka. Erityisen ikävä tilanne on, jos asunnon myynti viivästyy sen takia, ettei ajantasaisia asiakirjoja ole saatavilla.
Energiatodistusten teko kannattaa huomioida ajoissa, sillä niiden valvonnasta huolehtiva Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus ARA on kiristänyt valvontaa. Mikäli lakia ei noudateta eikä varoituksista huolimatta toimintaa korjata, voidaan määrätä uhkasakko, jonka suuruus kerrostalossa voi olla jopa 6 000 €.
Taloyhtiön hallitus ja isännöitsijä huolehtivat, että energiatodistus on tehty. Nyt kannattaa kaivaa esille aiemmin tehty energiatodistus ja tarkistaa sen viimeinen voimassaolopäivä. Vuoden 2015 toukokuusta alkaen tehdyt energiatodistukset löytyvät esimerkiksi ARA:n ylläpitämästä energiatodistusrekisteristä. Uuden todistuksen hankkimista ei kannata jättää viime tinkaan, jotta todistus ei ehdi vanhentua ennen kuin uusi on laadittu.
Energiatodistuksen hankkiminen voi olla helppoa ja nopeaa. Sen sijaan, että etsit eri palveluntarjoajia ja teet hintatiedusteluja jokaiselta erikseen, voit hyödyntää EasyE:n verkkopalvelua, joka yhdistää saman palvelun alle energiatodistusten laatijat sekä niiden tilaajat. Se sujuvoittaa energiatodistuksen hankintaa. Isännöitsijänä voit samalla kertaa tilata todistukset myös useammalle eri taloyhtiölle.
Palvelun avulla
EasyE muistuttaa automaattisesti, kun energiatodistus on vanhenemassa. Se helpottaa huomattavasti, kun on monia eri taloyhtiöitä ja niiden energiatodistuksia hallinnoitavana. Palvelun kautta todistukset ja niiden lähtötietomateriaalit löytyvät kätevästi yhdestä paikasta.
Kun energiatodistukset on hankittu EasyE: n kautta, isännöitsijän tarvitsee jatkossa huolehtia todistuksesta vain siinä tapauksessa, että taloyhtiön rakennuksiin tehdään energiatehokkuuteen vaikuttavia remontteja. Muutoin ohjelma muistuttaa, kun asia tulee seuraavan kerran ajankohtaiseksi.
Energiatodistus muuttuu todella konkreettiseksi asiaksi monelle 2023 vuoden aikana.
Lue lisääEnergiatodistus kertoo rakennuksen energiatehokkuuden. Se on laskennallinen tapa ilmaista rakennuksen suorituskyky eli se, miten paljon energiaa rakennus kuluttaa.
Lue lisääLain mukaan energiatodistus pitää esittää asuntoa myytäessä ja vuokrattaessa. Kyse ei ole pelkästään turhasta paperinpalasta, sillä se tarjoaa myös
Lue lisää