Energiatodistus muuttuu todella konkreettiseksi asiaksi monelle 2023 vuoden aikana. Tämä johtuu siitä, että energiatodistukset ovat tulleet suurimpaan osaan rakennuksista pakollisiksi vuonna 2013 ja energiatodistusten ollessa voimassa 10 vuotta, vuosi 2023 on se vuosi, kun ne pitää uusia tiettyjä tilanteita varten. Et välttämättä ole siis vielä törmännyt tarpeeseen hankkia energiatodistusta, mutta nyt se pitää hankkia tietyissä olosuhteissa.
Lain mukaan energiatodistusta tarvitaan seuraavissa tilanteissa:
Lisäksi energiatodistus tulee olla nähtävillä, kun rakennus on isompi kuin 250 m2 ja tarjoaa julkisia palveluita (esim. sairaala, museot ja koulurakennukset). Tällaisessa kohteessa todistus pitää olla lisäksi nähtävillä. Yli 250 m2 kokoisen toistuvien käyntien kohteena oleviin rakennuksiin ei kuitenkaan sisällytetä henkilökunnan tiloja, toimistotiloja tai tuotantotiloja.
Lisäksi on yli 500 m2:n tiloja, jotka ovat toistuvien käyntien kohteena eivätkä ole velvoitettuja pitämään energiatodistusta nähtävillä. Näitä tiloja ovat:
On myös poikkeuksia, jolloin energiatodistusta ei tarvita lainkaan: esimerkiksi silloin, kun rakennus on pienempi kuin 50 m2 tai se on suojeltu kohde. Katso toisesta blogiartikkelistamme lista kohteista, joihin ei tarvita energiatodistusta.
Energiatodistuksen kautta rakennuksen saaman E-luvun avulla rakennuksia voidaan vertailla keskenään. Toki jokainen ymmärtää, että 2020 vuonna rakennetun talon E-luku on varmasti parempi kuin 50-luvulla rakennetun rintamamiestalon eikä vertailua tarvitse sen enempää tehdä. Mutta jos vertaa samanlaisia rakennuksia kuten kahta rintamamiestaloa, E-luvulla on merkitystä.
Vastaavanlaisia lukuja tarjoavat esimerkiksi autokaupat uusien autojen myynti-ilmoitusten yhteydessä: kulutus l/ 100 kilometriä. On selvää, että tehtaan ilmoittama luku on laskennallinen ja todelliseen kulutukseen vaikuttaa kuskin ajotyyli. Samoin on rakennusten kohdalla: rakennuksen laskennalliseksi energiatehokkuusluvuksi saadaan jokin lukema, ja todelliseen kulutukseen vaikuttaa asumistyyli – toinen tykkää lämpimästä ja toinen viileästä.
Energiatodistuksia tarjoavia tahoja on monia. Verkosta hakemalla löydät varmasti monta eri vaihtoehtoa, jotka laativat energiatodistuksia. Tämä on sinällään hyvä asia, että laatijoita on paljon, koska kysyntääkin on. Samalla se tuo kuitenkin haasteita, koska hinnoittelumalleja on melkein yhtä monta kuin on laatijaakin.
Lisäksi pitää varmistua, että energiatodistuksen laatija on pätevä. Pätevöitynyt laatija tarkoittaa, että henkilö on suorittanut energiatodistuksen laatijakokeen hyväksyttävällä suorituksella osoittaen osaamisensa energiatodistuksen laatimisesta ja energiatodistusta koskevasta lainsäädännöstä. Lisäksi hänellä on soveltuva tekniikan alan koulutus tai korvaava työkokemus. Laatijan virallisen pätevyyden voi tarkistaa ARA:n rekisteristä.
Me EasyE:llä olemme rakentaneet alustan, joka tuo yhteen energiatodistusten laatijat ja tilaajat. Olemme myös vakioineet energiatodistusten hinnat ja tuoneet ne helposti ostettaviksi verkkokauppaamme. Verkkokaupassa sinun tarvitsee valita oikea rakennusmuoto, lisätä mahdolliset liitteet ja omat tietosi. Sen jälkeen alueellasi toimiva energiatodistusten laatija ottaa tilauksesi työn alle. Näin saat energiatodistuksen helposti, nopeasti ja varmasti pätevöityneeltä laatijalta.
Näin helppoa energiatodistuksen laatiminen on:
Energiatodistuksen laatija on sinuun yhteydessä ja voitte sopia käynnin kohteeseen. Energiatodistuksen laatija toimittaa valmiin todistuksen sinulle ja lisäksi ARA:n rekisteriin.
Energiatodistus kertoo rakennuksen energiatehokkuuden. Se on laskennallinen tapa ilmaista rakennuksen suorituskyky eli se, miten paljon energiaa rakennus kuluttaa.
Lue lisääLain mukaan energiatodistus pitää esittää asuntoa myytäessä ja vuokrattaessa. Kyse ei ole pelkästään turhasta paperinpalasta, sillä se tarjoaa myös
Lue lisääEasyE:n taustalta löytyy korjausrakentamisen palveluihin erikoistunut konsulttitoimisto Planera, joka halusi tuoda markkinoille täysin uuden tyyppisen mallin energiatodistuksen hankkimiseen ja
Lue lisää